Pop up -kauppa

DesignOnTampereen pop up -kauppa sijaitsee Tampereen Sokoksen kolmannessa kerroksessa. Pop up -kaupassa on esillä tamperelaisten suunnittelijoiden vaatteita ja asusteita.

Tampereen Sokos, Hämeenkatu 21

Pop up -kaupassa esillä olevat merkit

PIHKA collection

PIHKA collection on tamperelainen jalkine- ja laukkumerkki, jonka asiakkailleen tarjoamat yksilölliset tuotteet ja palvelut rakentuvat kolmen eri tavoin taitavan nuoren naisen varaan. Täysin kotimaisen valmistuksen ja suunnittelun ydin toteutuu Tampereen Kehräsaaressa.Käsityövaltaisessa valmistusprosessissa ovat tärkeänä apuna tarkkaan valitut suomalaiset alihankkijat. PIHKA järjestää myös kengän- ja laukuntekokursseja, joilla asiakkaat pääsevät valmistamaan itselleen valikoituja tuotteita PIHKAn valmismallistosta. Tekijät merkin takaa: Roosa Mattsson, Maisa Salonen ja Sofia Salmi.

Nouki

NOUKI on Anna Reilinin ja Saara Naskalin vuonna 2015 perustama tamperelainen naistenvaatemerkki, joka suunnittelee laadukkaita, yhdisteltäviä käyttövaatteita. NOUKI-vaatteen tunnistaa selkeistä linjoista ja vahvoista kuoseista. NOUKI -malliston materiaaleja valittaessa painotetaan laatua, miellyttävää tuntua, helppohoitoisuutta sekä luonnon kuituja. Kaikki NOUKI-tuotteet suunnitellaan, kaavoitetaan, painetaan, leikataan ja ommellaan Suomessa.

Kraa Kraa

Kraa Kraa Eyewear valmistaa silmälasi- ja aurinkolasikehyksiä. Kraa Kraan kehykset ovat sekoitus ennakkoluulotonta suunnittelua, modernia käsityöläisyyttä ja tinkimätöntä laatua. Kraa Kraan kehykset on suunniteltu jokapäiväiseen käyttöön. Silmälasikehysmallistojen jokainen kehys on kustomoitavissa kunkin asiakkaan kasvonpiirteisiin ja tarpeisiin sopivaksi. Kaikki Kraa Kraan kehykset valmistetaan käsityönä Suomessa Tampereella.

MUKA VA

MUKA VA – Pure Not Boring. Suunnittelija Anna Mattelmäki inspiroituu arjesta. Hänen tavoitteenaan on tehdä toimivia ja laadukkaita käyttövaatteita. Ajatus visuaalisesta mukavuudesta on kulkenut mukana perustamisvuodesta 2003 saakka. Mallistot rakentuvat kiinnostavista leikkauksista ja luonnonkuidusta valmistetuista struktuurineuloksista. Jokaisessa mallistossa on myös Mattelmäen käsin piirtämä printti. Läpinäkyvä ja kotimainen tuotantoketju on oleellinen osa toiminta-ajatusta. Neulokset on kehitetty yhdessä alihankkijoiden kanssa ja ompelu tapahtuu Tampereella. Kuva: Heta Saukkonen

Uhana Design

Uhana Design on vuonna 2012 perustettu tamperelainen vaatemerkki. Omaleimaisia ja rentoja vaatteita sekä asusteita valmistava Uhana suunnittelee ja valmistaa tuotteensa Suomessa. Ydintavoitteena on tarjota laadukkaita tuotteita, jotka tekevät arjesta hauskempaa.
Suunnittelijat: Mira Vanttaja ja Hanna Virkamäki
Kuva: Pasi Tiitola

Copyright 2018 © All rights Reserved. DesignOnTampere ry
Close Menu